Mediamyynti The Voice | Iskelmä | Radio Sata | Radio Jyväskylä | Radio Mega | Radio City | SBS

Aivokalvontulehdusta aiheuttava virusepidemia levisi Etelä-Suomeen


Paikallisuutiset |  2010-07-29 06:21:27 |  Mikko Luopio


ShareOle ensimmäinen, joka jakaa tämän linkin.
Share

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) aikoo selvittää enterovirusepidemian leviämistä Suomessa. Kymmeniä lapsia ja nuoria on sairastunut enteroviruksen aiheuttamaan aivokalvontulehdukseen kesäkuusta lähtien.

Sairastuneita on Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla, Kanta-Hämeessä ja Uudellamaalla. Tauti äityi epidemiaksi Oulun seudulla heinäkuun alussa, ja viime viikon aikana se levisi Etelä-Suomeen. Kanta-Hämeen keskussairaalassa on viime viikosta lähtien hoidettu useita potilaita aivokalvontulehduksen vuoksi. Kymmenellä potilaalla varmistettiin enterovirustartunta. Pirkanmaalla ei ole vielä sairastuneita löytynyt.

THL selvittää, onko muissa sairaanhoitopiireissä lasten vuodeosastoilla vastaavia aivokalvontulehdustapauksia ja onko kyseessä sama virus kaikkialla Suomessa.
Tuloksia viruksen tyypityksestä saadaan 2–4 viikossa.

Sairaalahoitoon hakeutuneilla lapsilla on ollut kuumetta, päänsärkyä ja oksentelua. Aivokalvontulehdukseen voi liittyä myös niska- ja selkäkipua. Vain pieni osa lapsista on tarvinnut sairaalahoitoa.

Enterovirusinfektiot tarttuvat herkästi kosketus- ja pisaratartuntana. Hyvä käsihygienia on tartunnan estämisessä tärkeää.



Samasta aiheesta:

Aivokalvontulehdukset levinneet myös Pirkanmaalle
Paikallisuutiset | 2010-07-30




Lataa Flash-player



pienempi | suurempi


busy

Tv-maksu nousee
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Antti Granlund
 
RAY:n nettipelien käyttöönotto venynee lokakuulle
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Antti Granlund
 
Pistaaseja pois markkinoilta syöpäriskin takia
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Antti Granlund
 
Poliisi pyytää yleisövihjeitä viime yön murtoihin
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Antti Granlund
 
Sastamalan uhkaaja kävi myös sisällä koulussa
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Antti Granlund
 
Veera-delfiini synnytti poikasen - katso!
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Antti Granlund
 
Perussuomalaisten kannatus nousi vihreiden edelle
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Antti Granlund
 
Pirkanmaan liitto kieltää tupakoinnin
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Antti Granlund
 
Hermia Oy:lle osaamiskeskusrahaa yhteensä 270 000 euroa
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Antti Granlund
 
Komediateatterilla runsas syysohjelmisto
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Janica Brander
 
Tynkkynen: 'Pikaratikka on myös autoilijoiden etu'
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Janica Brander
 
Keskuspuhdistamohanketta esitellään yleisötilaisuudessa
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Janica Brander
 
Kuntia patistetaan Paras-hankkeeseen
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Janica Brander
 
Koulutetut naiset syvässä palkkakuopassa
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Antti Granlund
 
Punkalaitumelta varastettiin kaapillinen aseita
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Antti Granlund
 
Viikon VIP-vieras: tanssija Sanni Siurua
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Antti Granlund
 
Näitä varastettuja ajoneuvoja poliisi etsii
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Antti Granlund
 
W.A.S.P. Tampereelle
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Mari Nevala
 
Aamuvieras: tamperelaiskansanedustaja Oras Tynkkynen
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Janica Brander
 
Valkeakoski takaa Avilonin lainan
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Janica Brander
 









Lataa Flash-player